Alkoholia virtaa vapaasti alaikäisille

Nuorten touhuja seuratessa olen toistuvasti hämmästellyt, miten helposti, laajalti ja paljon alkoholia, erityisesti olutta, virtaa alaikäisille Hämeenlinnassa. Satunnaiset ja pienet salahankinnat ymmärrän, mutta en sitä, mitä olen havainnut. Joka viikonloppu ja loma-aikoina viikollakin, kun olen nuoria kaupungilla iltamyöhään kohdannut, olisin voinut polttaa kymmeniä alaikäisiä alkoholin käytöstä ja hallussapidosta. Ja kyse ei ole vain tietynlaisista kotitaustoista tulevista, vaan kaikenlaisista.

Vaikka vanhemmat ovat ehdottomasti avainasemassa, on ihmetystä herättänyt myös viranomaisten hampaattomuus. Ymmärrän resurssien rajallisuuden, mutta kyse ei ole vain valvonnan määrästä vaan sen purevuudesta. Perusluonteeltaan fiksuihin, mutta mieleltään vielä kovin lapsellisiin murrosikäisiin ei pure pelkkä satunnainen lempeä valistus tai pelkkä puhe. Alkoholi on alaikäisten terveydelle ja kehitykselle haitallista, minkä vuoksi siitä on lakejakin laadittu. Silloin ei-sanan pitäisi myös tarkoittaa ei yhtä hyvin vanhempien kuin viranomaisten toimesta.

Alaikäisten julkiseen juomiseen napakkaa puuttumista näkee äärimmäisen harvoin. Ja puhun nyt nuorista, joilla on koti ja kodissa ainakin yksi tai useampikin aikuinen tukenaan. Äärimmäisen harvoin nuoren kohdalle kadulla sattuu juomisen osalta edes lempeä jutustelu viranomaisten kanssa. Miten nuoriin ja heidän vanhempiinsa vaikuttaisi, jos kotiin alkaisi tulla alkoholilain rikkomisesta sakkolappuja? Isät sisuuntuisivat ja tekisivät lopun muksujensa juomisleikeistä ja alkoholin välittämisbisneksestä?

Koulujen päättymispäivä, perinteinen alaikäistenkin juomisjuhla, on tulossa. Siksi haastan kaikki vanhemmat sen päivän iltana ja yönä valvomaan yhteisesti, ettei alkoholia alaikäisille nuorille mene ja että alaikäiset ovat täysin raittiina!

4 kommenttia artikkeliin “Alkoholia virtaa vapaasti alaikäisille”
  1. avatar Kari Ventola sanoo:

    Terve Jari,
    Hämmästelin itsekin muutama vuosi sitten nuorten alkoholin käyttöä, kun kävin Reskalla perjantai-iltana. Hyvä ja kannatettava haaste!
    Terv. Kari V.

  2. avatar kuikkeli sanoo:

    Omasta nuoruudestani Hämeenlinnassa muistan parhaiten juuri viikonloput pussikaljalla Kirkkopuistossa tai Reskalla. Se oli upeaa aikaa ja muistelen niitä hetkiä lämmöllä. Mikään ei ollut sen hienompi ja sosiaalisempi tapa viettää aikaa kuin alaikäisenä pussikaljalla muiden teinien kanssa. Se on aika viatonta toimintaa kuitenkin ja poliiseilla on varmasti tärkeämpiäkin asioita hoidettavana kuin käräytellä teinejä juomisesta. Oikeastaan aina siellä poliiseja näkyi ja se toi oman jännityksensä touhuun, kun piti kaljoja tai kirkkaita piilotella, ettei joudu poliisisedän puhutteluun tai ettei soiteta äitille tai isille. Silloinkin kun poliisisedät tai -tädit tulivat puhelemaan, he ymmärsivät hyvin, mitkä asiat kiinnostavat sen ikäisiä nuoria. Silloin jo saimme todella asiallisen kuvan paikallisista poliiseista, jotka asiallisesti huomioivat nuorten tarpeita. Iltojen istumisen lomassa pieni ryypiskely oli myös tapa hakea kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen, sillä se oli yhteinen tekeminen, joka yhdisti viikonloppuiltaisin poikia ja tyttöjä viettämään aikaa yhdessä. Niiltä ajoilta on useampi kaverisuhteita luotu ja ne jatkuvat yhä edelleen.

    Mikäli Jari tai Kari ei ole alaikäisenä koskaan maistellut teinien kesken alkoholia, niin olette jääneet paljosta paitsi. Suosittelisin hieman pipon löystyttämistä, sillä nuoret haluavat aina hieman kokeilla rajojaan. Se meidän aikuisten pitää suoda nuorille, sillä kerran sitä vain nuoria ollaan. Vanhana on sitten kivempi muistella, mitä kaikkea nuorena tuli tehtyä kuin mitä ei tullut tehtyä. Jos kuitenkin touhu menee överiksi, niin silloin tietenkin vanhempien on syytä puuttua tilanteeseen. Aikuisen tärkein tehtävä on luoda luottamus lapseen, asettaa tietyt rajat ja ohjata lapsen elämä kulkemaan oikeille raiteille. Nyt Hämeenlinnassa nuorten turvallisuutta ja illanviettoja uhkaa moni asia. Meidän aikuisten tehtävänä on turvata, että tulevat sukupolvet saavat kokea samoja hienoja asioita kuin itsekin sain aikoinani nuoruudessani turvallisessa, viihtyisässä ja yhteisöllisessä Hämeenlinnassa. Kauhulla olen seurannut sitä, että lapseni eivät saa kasvaa samanlaisessa Hämeenlinnassa nuoruuttaan kuin itse aikoinani sain.

    Ja vielä viimeiseksi. Vastustan sitä, että aikuiset ostavat teineille alkoholia tai tupakkaa. Se on rikos, josta pitääkin joutua vastuuseen.

  3. avatar harajussi sanoo:

    Pieniä ovat nämä murheet hämeenlinnassa. Koitapa joku pe-la ilta mennä helsingin keskustaan, niin taatusti huomaat eron. Tiedän mitä puhun, sillä olen asunut pk-seudulla 30 vuotta ennenkuin muutin hämeenlinnaan.

  4. avatar harajussi sanoo:

    Niin ja vielä toinen kommentti. En tietenkään hyväsy ala-ikäisille alkoholin ostamista / tarjoamista. Itselläni on 15 v. nassikka (asuu ex vaimoni kanssa) ja kuulin että pojat olivat kaljotelleet yhtenä viikonloppuna. Kävimme asiasta pitkähkön mutta asiallisen keskustelun, jonka kuitenkin tiedän olevan tulokseton.

Jätä kommentti

css.php